Eläinhoitola Tuulan Karvakorvat, Siikamäki

Tuulan Karvakorvat on kodikas eläinhoitola Siikamäen maaseudulla, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Tarjoamme mukavan hoitopaikan kaikenlaisille pieneläimille.

Eläinhoitolassamme on kahdeksan 6-8 neliön kokoista huonetta koira-asiakkaille. Jokaiseen huoneeseen kuuluu oma ulkotarha. Koirat saavat ulkoilla vapaasti myös aidatulla pihalla ja lenkkeillä päivittäin. Lemmikkien tilapäisen hoidon lisäksi järjestämme muun muassa agility-kursseja sekä koulutamme ongelmakoiria.  Kauttamme saat myös VIPstoren ja Back on Trackin tuotteita.

Eläinhoitolan yhteydessä toimii Pieksämäen kaupungin löytöeläinkoti. Löytöeläinkodin puolella on tilaa 4 kissalle ja 2 koiralle. Löytöeläimet ovat meillä täysihoidossa 15 vuorokauden ajan, jonka aikana pyrimme etsimään niiden omistajan tai vaihtoehtoisesti uuden kodin.

Tarjoamme lisäksi hyvinvointipalveluja, kuten hierontaa ja reikihoitoja niin ihmisille kuin eläimille. Voit tutustua hyvinvointipalveluihimme tarkemmin täällä.


Yrittäjä Tuula Suomalainen

Olen Tuula Suomalainen ja muutin takaisin Pieksämäelle vuonna 2010. Olen ollut eläinten kanssa tekemisissä koko ikäni. Ensimmäisen oman lemmikkini sain jo 4-vuotiaana. Siitä lähtien minulla on ollut eläimiä aina miljoonakalasta sikaan ja hevoseen.

Eläimet ja niiden hoito sekä kouluttaminen ovat minun elämäni. Myös ihmisten hyvinvointi on sydäntäni lähellä. Olin haaveillut oman eläinhoitolan ja koulutuskeskuksen perustamisesta jo vuosia - nyt sille löytyi paikka ja on sen aika.

Parhaan koulutuksen eläinten ja ihmisten hoitoon ja koirien koulutukseen olen hankkinut käytännön ja kokemusten kautta, mutta olen toki myös opiskellut asioita. Koulutukseltani olen hevostenhoitaja, lomittaja, hieroja sekä eläinten luontaishoitaja. Agility-osaamistani olen kartuttanut suomalaisilta alan huipuilta. Käyn edelleen säännöllisesti koulutuksissa. Minun neljä niin erilaista koiraani ovat myös oivia opettajia.

Agilityn lisäksi harrastamme esimerkiksi tokoa ja jälkeä. Aikaisemmin kävimme myös haussa ja raunioilla. Nyt olisi tarkoitus päästä terrierien kanssa luolille. Toimin myös ongelmakoirakouluttajana.